Ratikan toteutussuunnitelma on julkaistu, raitiotiekevät voi alkaa

Julkaistu

Kategoria

Varovaistenkin arvioiden mukaan Turussa asuu vuoteen 2045 mennessä 40 000 ihmistä nykyistä enemmän, mikä vastaa esimerkiksi Rauman tämänhetkistä asukaslukua. Tämän kokoinen kasvu tarkoittaisi nykyisellä autotiheydellä, että Turun kaduilla olisi 16 000 henkilöautoa lisää. Nykymitoituksilla tarvittaisiin 18 000-21 000 uutta pysäköintipaikkaa. 

Kasvuun vastaamiseksi kaupunkiin tarvitaan suuren mittakaavan joukkoliikenneratkaisu.  Meidän kaduille ei mahdu 16 000 henkilöautoa lisää, se ei palvele ketään. Ei myöskään jo nyt ruuhkissa istuvia autoilijoita. Raitiotiellä on muissa kaupungeissa nähdyt suuret positiiviset taloudelliset, kaupunkikuvalliset ja joukkoliikenteen houkuttelevuutta parantavat vaikutukset. 

Joukkoliikenneratkaisun lisäksi raitiotie on merkittävä kaupunkikehityshanke. Hankkeella on arvioitu olevan suuret myönteiset vaikutukset Turun kaupunkikehitykseen, elinvoimaan ja asuinalueiden eriytymisen ehkäisyyn. Valittu reitti Varissuo-Kauppatori-Satama palvelee kehittyviä alueita (mahdollistaen kaupungille kiinteistökehitystulot) mutta myös niitä alueita, joilla on jo paljon joukkolikeenteen käyttäjiä ja bussien välityskyky on äärirajoilla. Nyt kesäkuussa päätetään yhdestä raitiotielinjasta, mutta toivottavasti saadaan pian uudelleen avattua keskustelu myös kuntarajat ylittävistä linjoista.

Toteutussuunnitelman myötä Turulla on ensi kertaa olemassa hankkeen toteuttamiskelpoinen suunnitelma ja sen perusteella laskettu realistinen ja luotettava kustannusarvio, johon raitiotieallianssi ja yksityiset yritykset sitoutuvat omalla taloudellisella riskillä. Allianssi-mallilla toteutetusta raitiotiestä on positiivisia kokemuksia esimerkiksi Tampereelta.

Toteutussuunnitelman yhteydessä on julkaistu kuntatalousvaikutusten arviointi ja muita selvityksiä, kuten myös selvitys superbussivaihtoehdosta. Selvitysten perusteella näyttää mielestäni siltä, että päätöksenteon todelliset vaihtoehdot ovat vastata kasvupotentiaaliin ja käynnistää raitiotien mahdollistama kaupunkikehitys, tai toisaalta pysyä runkobussijärjestelmässä ja pyrkiä jarruttamaan Turun kasvua ja heikentämään kaupunkikehityssuunnitelmia.

Järjestämme vihreiden kanssa keskustelutilaisuuden ratitiotiestä 17.3. kaupunginteatterin lämpiössä, tervetuloa mukaan!