Nuorten opiskeluvalinnat eivät saa törmätä kuntarajoihin

Julkaistu

Kategoria

Moni kuntapolitiikan teema ylittää kuntarajat, ja onkin tärkeää pitää yllä seudullista yhteistyötä niin puoluekollegoiden kanssa kuin yli puoluerajojenkin. Kirjoitin keväällä 2024 Turun Sanomiin yhdessä lähikuntien vihreiden valtuustoryhmäpuheenjohtajien kanssa huolista, joita meillä oli Orpon hallituksen kehysriihessä tehdystä esityksestä maksuttoman toisen asteen rajaamisesta.

“Nuorten opiskeluvalinnat eivät saa törmätä kuntarajoihin

Eduskunnan kehysriihessä tehty esitys maksuttoman toisen asteen rajaamisesta sen vuoden loppuun, kun opiskelija täyttää 18 vuotta, romuttaisi nykyisen maksuttoman toisen asteen mallin ennen kuin se on kunnolla päässyt käyntiinkään.

Esitys ei ole vaikutuksiltaan perusteltu: valtakunnallisesti vuosittain vain 12 miljoonan euron säästö kohdistuu jo valmiiksi heikommassa asemassa oleviin nuoriin. Myös kymppiluokan käyneet tai eri syistä peruskoulun vuotta muita myöhemmin aloittaneet joutuvat eriarvoiseen asemaan muihin verrattuna. Myöskään maalaisjärki ei tue esitystä: oppimateriaalien ja tietokoneiden poiskerääminen ja e-kirjalisenssien katkaiseminen opintojen loppusuoralla on hankala toteuttaa ja lisää kuntien hallinnollista taakkaa.

Vastauksena esitykseen monissa kunnissa tullaan esittämään, että jos esitystä ei saada torpattua, tulee kunnan taata maksuton toinen aste nykymuotoisena asukkailleen. Aloitteiden myötä herää kysymys siitä, miten nuorten yhdenvertaisuus toteutuu seudullisesti, sillä nuoret eivät tee opiskeluvalintoja kuntarajojen perusteella.

Myös Turun seudulla nuoret kulkevat toisen asteen opintoihin ahkerasti kuntarajojen yli. Opiskelupaikan valintaan vaikuttaa kiinnostuksen kohteiden lisäksi myös realiteetti siitä, mihin paikkaan arvosanat riittävät. Alueemme ruotsinkielisille opiskelijoille opiskelupaikan valitseminen toisen kunnan puolelta voi olla välttämätöntä, jotta pääsee suorittamaan toisen asteen omalla äidinkielellään.

Jos kaikki kunnat eivät ole mukana turvaamassa nykymuotoista maksutonta toista astetta, muodostuu kummallinen tilanne, jossa osa kunnista tukee asukkaidensa ja myös naapurikunnista opiskelemaan tulleiden opiskelua. Toisaalta niissä kunnissa, joissa kunta ei turvaa maksutonta astetta, päätyy opiskelemaan kahden kerroksen väkeä, jos osan ulkopaikkakuntalaisten opiskelijoiden kotikunta tukee näiden opintoja.

Ensisijaisesti kaavailtu koulutusleikkaus on peruttava. Jos leikkausta ei peruta, tulee kuntien käynnistää välittömästi keskustelut siitä, miten nykymuotoinen maksuton toinen aste turvataan riippumatta siitä, päättääkö nuori hakeutua toiselle asteelle omaan kotikuntaansa vai toiselle paikkakunnalle. Nykymuotoisen maksuttoman toisen asteen tulee säilyä kaikille Turun seudun asukkaille.

Sofia Engblom
Turun vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja

Hannu Rautanen
Kaarinan vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja

Jani Suominen
Raision vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja

Heidi Tuimala
Liedon vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja

Leena Haanpää
Naantalin vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja”